Joulutervehdys

Aamuisia ajatuksia ja Ranskan tuoksuja

Lokakuinen aamu ei ole vielä valjennut Poutamassa tätä kirjoittessani. Avatessani ulko-oven tytöille aamupisuja varten huomasin, että yö on ollut kylmä, tuskin kuitenkaan pakkasen puolella vielä. Kultu laittoi töihin lähtiessään takkaan tulet ja iloista puiden räiskettä täydentää kahvipannun porina. Eläimet olivat nukkuneet laumassa sohvalla, nyt Taikku ja Rai ovat terassilla jyystämässä intohimolla luitansa ja Elvis kehrää sylissä parantaen vatsassa siteiden alla olevaa pitkää haavaa. Mitä??? Miten minä saan etuoikeutettuna viettää kiireettömän rennon laiskanpulskean aamuhetken, kotona rauhassa venytellen, ilman työkiireitä tai muita arjen paineita..

Olen koko elämäni kantanut mukanani kiusallista suolistovaivaa, jota on useaan kertaa yritetty parantaa tähystyksin ja erilaisin poppakonstein. Todellinen syy vaivoihini selittyi vasta muutama vuosi sitten varjoainekuvauksessa, paksusuoleni on synnynnäisesti epämuodostunut ja olen vauvana läpäissyt seulan, johon kiinni jäänet leikataan jo vauvaiällä. Lastentauti siis. Tieto epätäydellisyydestäni aiheutti minussa suuren riemun, vihdoin päästään käsiksi todelliseen ongelman ytimeen, ei pelkkiin ongelman mukanaan tuomiin oireisiin. Niinpä astelin reippaana rekkain allle, lokakuun ensimmäisellä viikolla tassutellen elämäni viimeisen leikkaukseen. Näin olen päättänyt! Ja nyt olen jo kotona sairaalasta, suunniteltua vaikeamman operaation jälkeen; monta kaunista keskustelua käyneenä ja monta viisautta vahvempana. Kiitollisena siitä, että kaikki on elämässä hyvin.

Syksyni kohokohta on perinteisesti matka Ranskaan Nationale d´Elevageen. Lensimme CDG:n lentokentälle, josta saimme elämää nähneen uskollisen pienen rellun allemme ja muutaman harjoitusvoltin jälkeen pääsimme matkaan kohti Reichshoffenia, lähellä Saksan rajaa. Voi miten nautin joka hetkestä -ekasta capuccinosta, monen lajin illallisista, terävästä ystävähuumorista, vilkkaista keskusteluista, kukista, liikenneympyröistä, maissipelloista, hajuista...jopa huoltoasemien vessoista!
Huomaan itse tapahtuman painopisteen vuosi vuodelta kallistuvan yhä enemmän ystävien tapaamiseen kuin koiravuosikerran tarkasteluun. Toki joka vuosi löydän jalostuksellisesti kiinnostavia briardeja ja tieto sukulaiskoirien tai potentiaalisten sulhoehdokkaisen ominaisuuksista lisäntyy tavatessani niiden sisaruksia, jälkeläisiä, puolisisaruksia ja serkkuja.

NE:n luonne on kuitenkin muuttunut täysin näiden kahdenkymmenen vuoden aikana, kun olen Ranskan syyskuun toisen viikonlopun antia päässyt haistelemaan. Ennen tapahtuma toi yhteen potentiaaliset jalostusyksilöt ts terveet luonnetestatut koirat, joiden rakenne ja rotutyyppi haluttiin vielä käydä läpi tuomarikolegiossa. Nykyisin paikan päälle saa tuoda briardeja ilman terveystutkimuksia, jotka on sitten lähetettävä jälkikäteen jos halajaa selection-arvolleen vahvistuksen. Vaikka luonnetestin läpäisee vaikka Nokian saapas remmin päässä, ei monikaan sertin saaneista pääse koskaan tituleeraamaan Ranskan valion arvolla, johon vaaditaan excellent-pisteet eli minimissään 16/20 . Todella toivon, ettei tätä minimirajaa tulevaisuudessa poisteta, jo nyt luonteissa löytyy liian paljon hajontaa. Niinpä jalostustarkastus on muuttunut pelottavan lähelle näyttelyä, enkä tykkää tästä tendenssistä en sitten yhtään. No, kaiken takana on ...raha, ja eiköhän ABB ole kiinnostunut kasvattamaan koiramääriä vuosi vuodelta taloutensa ylläpitämiseksi.

Tunnelmaltaan NE oli mitä lämpimin ja järjestelyiltään mitä onnistunein. Etukäteen oli facebookissa kovasti arvosteltu englanninkielisen informaation puutetta ja kun info vihdoin sivuille lisättiin, sisälsi se lauantain menu-listan....ahhh niin ranskalaista!
Paikalla oli paljon vanhoja tuttuja, ja jälleenäkemisen ilo oli aitoa. Koirakohtaamisista koskettavin hetki oli Railin sussun Fabin viimeinen esiintyminen näyttelykehässä, nyt champion-luokassa. Janan esittämänä Fabi hmmmm....kuinkas sen nyt ilmaisisi...kiisi railakkaasti luokkavoittoon ja Andrea sai kiittää punaleiskuvaa urostaan kehän laidalla.

Upea hieno uros tämä tulevien chaccadoitten isä, sekä kehässä että sen ulkopuolella!
J
o keväällä viime vuonna esittämäni Balkis du Clos des Cedresin viehättävä omistaja Alain otti minuun yhteyttä ja kysyi voisinko singahdella narun jatkeena tänäkin vuonna. Kylläpä se sopi mainiosti, narttu on hyvin valmennettu kehäään, vaikkakin tempperamentiltaan hyvin kiihtyvää sorttia. Lauantain paahtava helle teki minulle tepposet, ja kärsin jonkinsortin nestehukasta tunti ennen kehään menoa. Kylmä hiki virtasi kehossa, jalat eivät kantaneet ja silmissä sumeni. Valtavan vesimäärän turvin uskaltauduin Balkiksen kanssa kehäään, tosin olin varannut Janan jatkamaan handlausta ja Jounin kantamaan raadon ulos kehäästä, jos putoan...Onneksi kehää ei juoksutettu viime vuosien tavoin, vaan esittäjiäkin hiemaan säästettiin todella tukalassa kelissä.

Hyvinhän se meni, Balkis voitti mustien narttujen tavoitellun sertin ja luonnenäytönkin ollessa excellentin puolella se pääsee kilvoittelemaan F CH tittelistä. Isi Alain oli liikuttunut ja tyytyväinen pikkumustansa esiintymiseen ja saipa handlerikin vallan mainiota champanjaa kotiinviemisiksi.

Lisäilen myöhemmin blogiin NE kuvia lisää, suurin osa kun on tallennettuna työtietsikalle, jonne en siis nyt pääse.


Sairaalassa sain ihan sattumalta huonetoverikseni tutun eläinlääkärin, jolla ei diagnoosi ollut toipumisen kannalta olenkaan niin valoisa kuin minulla, hänelle ei parantumisesta annettu toivoa. Kävimme syviä keskusteluja elämän tarkoituksesta, tuonpuoleisesta, eläimien merkityksestä, eutanasiasta, positiivisesta elämänasenteesta....kopsaan tähän loppuun tarinan, jonka löysin ystäväni sivuilta jakamaan pähkinänkuoressa ajatuksiani. Tarina on omistettu Vilma-briardille.

"Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä irlanninsusikoiraa. Koiran omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä. Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani. Pikkupoika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen. Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin poika sanoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."

Illalla laadin listan siitä, mitä ihmiset voivat oppia koiralta:

* Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään

* Älä koskaan kieltäydy huviajelusta

* Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota

* Ota nokosia

* Venyttele ennen ylösnousua

* Juokse, telmi ja leiki päivittäin

* Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua

* Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää

* Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella

* Kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan puun katveessa

* Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi

* Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta

* Ole uskollinen

* Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet

* Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen

* Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise hellävaraisesti

* Nauti jokaisen päivän jokaisesta hetkestä!”

Tulokset Nationale d´Elevage 2011 Reichshoffen

Résultats de la Nationale - Association du Berger de Brie

Kesämuisteloita

Näin elokuun puolessa välissä lienee soveliasta jo muistella mennyttä kesää :) Elokuun alussa ajoin Tainan kanssa Suomen Briard ry:n briartapahtumaan, jossa lauantaina osallistuttiin erikoisnäyttelyyn ja sunnuntaina selectionneen eli jalostustarkastukseen. Taimi ravasi molempina päivinä 9-vuotiaan mummikoiran ylpeydellä excellent tuloksen ja sai Suomen selectionne arvon vakuuttavan tittelirivistönsä epäviralliseksi täydennykseksi. Railin kanssa vastaanotimme selectionnessa arvokkaan excellent-laatuarvion, ja takaosan virheen vuoksi jäi selection arvo odotetusti saavuttamatta. Tyytyväinen olen tyttöjeni esiintymiseen ja arvioihin!

Vanhoja ja uusia tuttuja oli viikonloppuna tupa täynnä, kiva oli tavata teitä kaikkia! Kaukaisimmat tutut tulivat Ruotsista ja Virosta, kuvassa Annemai ja Betty (Chaccado Batula Rasa) ravaavat lennokkaasti erkkarin excellent-Feta (Chaccado Befeta) saaden tb:n ja Ilo (Chaccado Bambilo), joka esiityi upeassa värissään exc laatuun ja oli avointen narttujen neljäs.

Taimille tapahtuma saattoi jäädä viimeiseksi näyttelyksi, saa nähdä...mahtavaa on ollut Taikun kanssa hienoa uraa rakentaa ja kylläpä mummeli taas näytti esiintymisellään gloriansa. Ihuna mummusein!
Raipekin käväisi näyttelyssä kesäkuussa. Joensuussa Paavo Mattilan arvioivan katseen alla Rai tuomaroitiin excellentiksi ja ainoana osallistujana oli PN1 ja rotunsa paras sekä sai kolmanne serttinsä hienolla arvostelulla. Hyvä meidän einiinmissityyppinen rämäRalli!

Ruotsalainen ystäväni Åsa (kuvassa taustalla) sai kehässäkin tehtäviä Taimin remmin jatkeena ja jatkoimme yhdessä koiramaista viikkoa, kun Åsa reissasi Savonlinnaan vieraakseni seuraamaan treenejä, tarkkailemaan norppia ja mutustelemaan muikkuja :) Tack Åsa!

Suomen Briard ry palkitsi tapahtumassa pitkäaikaisia jäseniään ja kauniin muiston sain minäkin ranskalaisen "pojan" eli Association de Berger de Brie-yhdistykseltä saamani kunnianostuksen viereen palkintohyllylle. Vanhaksi alkaa itsensä tuntea, kun palkitaan 20-vuotta kestäneestä briardurasta....

Paikalla olivat myös Suski ja Pihka (Chaccado Dis-Moi Dis Fois), jonka isäpappa Hinee-pentueesta Jolibumerang Beavis valittiin riemuksemme koko selectionne-päivän BIS-koiraksi!

Suskilta tulikin viikon varrella upeita uutisia: Pihka suoritti amerikkalaisen paimennustestin läpäisten molemmat legit. Niinpä Pihkis tituleeraa (ei SKL:n virallinen koemuoto) HCT-tittelillä. Seuraavana viikonloppuna tulospalvelu sai kirjata sitten odotetun agility maxien nollatuloksen Kuopiosta. Aivan upeeta! Kasvateista myös Ossi (JK2) ja Taisto (HK3) ovat esiintyneet kisoissa hienosti kesän aikana.

Muuten kuuma kesä on sujunut töiden, Poutaman maalausurakan, treenailujen, veneilyn ja moottoripyöräilyn merkeissä. Norppia olen bongannut 3 yksilöä, kun uteliaat tyypit ovat halunneet tarkkailla kuka se putputtaa veneessä heidän reviirillään. Joutsenten pesintä onnistui ja muikkuherkkuja olen nauttinyt myös (ja sen huomaa!). Kesän huippukohtia oli taas siskon lasten vierailu Poutamassa, kiitos murut käynnistä ja kesäriemujen jakamisesta!
Hevospuolela kävimme pyörällä Mikkelissä St Michel raveissa ihailemassa ranskalaisten hevosten ylivoimaa ja katseet ovatkin sen myötä jo syyskuussa ja Nationele d´Elevagessa! Allez!

Iloinen leski ja etelän hetelmä

 Viime kesän loppupuolella iski Poutaman vastarannalla iso suru, kun Ikoinniemellä jo vuosien ajan pesineen joutsenpariskunnan äitijoutsen joutui yllätyshyökkäyksen kohteeksi ollessaan ruokailemassa rantakivikolla. Sen vei mennessään kovaäänisen ja rankan taistelun jälkeen joku metsän peto, lieneekö susi, karhu, kettu tai ahma. Puolisonsa kuolemaa surrut isäntä lensi taistelupaikan yli kaksi päivää huutaen tuskaansa ja suruansa -ikäänkuin haudaten puolisonsa. Pariskunnalla oli ollut ison pesueensakin kanssa ongelmia, kun aikoinaan seitsemästä pikkujoutsenesta oli loppukesästä enää kaksi jäljellä. Urheasti leskimies hoiti pesuettaan yksin ja näytti siltä, että nuo kaksi äitinsä raakaa kuolemaa seurannutta taistelijalapsosta jäi eloon ja pääsi myöhään syksyllä muuttomatkallekin. Minä niin toivoin pitkin talvea, että leskijoutsen löytäisi uuden rakkauden... kenties toisesta leskestä etelän mailla. Pääsiäisen aikaan alkoi tuttu kaakatus lähestyäkin Poutamaa, kun kaksi joutsenta laskeutui kovalla metelillä vastarannan juuri ja juuri jäästä auenneeseen heinikkoon. Suruinen leski oli kääntänyt surunsa toiveeksi ja iloisena esitteli nyt uuden hellunsa meille! Hellupari on uiskennelllut lahea ympäri, tutustuneet parhaisiin ruokailupaikkoihin ja kaulailleet toisiaan -lempeä ilmassa...

Näyttääkin siltä, että Poutamassa (ja ehkä täällä bogissakin) seurataan joutsenten kaunista kesää. Sain etuoikeutettuna vesj´kansalaisena myös seurata pääsiäisenä norpan nousua kevätjään päälle kellimään ja auringosta nauttimaan. Siinä hän pari tuntia retkotti, käänteli kehoaan ja nuuhki ´pitkällä´ kaulalla ilmaa. Samaan aikaan lensivät kurjet Poutaman yli niin alhaallla, että kuulin niiden sulkien suhinan. Nämä luonnon ihmeet seisauttavat vereni.

Railille ei tule pentuja täksi kesäksi.

Tarkoitushan oli keinosiementää Ralli saksalaisella Fabi uroksella. Railin juoksu alkoi juuri kalenterin mukaisesti huhtikuussa ja kaikki oli valmiina H-hetkeä ajatellen: ajoimme Helsinkiin vastaanottamaan pakettia, alan huippulääkäri Merja Dahlblom oli buukattu siementämään perjantai-illaksi, Ralli oli käynyt kiimakontrollissa useasti ja todella kukkeimmillaan odottamassa. Saksassa Fabilta oli todennettu paria kuukautta aikaisemmin sperman laadun olevan huippua luovutettaessa siitä eläinlääkäri olosuhteissakin, ja nyt sieltä päästä lähetettiin paketti kuumaa tavaraa kuriirifirman välityksellä Helsinkiin. Sovittu oli, että paketti olisi perillä saman päivän aikana ja että minä itse haen sen Vantaalta kuljetusliikkeen tiloista. Ja kuten ensimmäisestä lauseesta arvata  saattaa, ei pakettia koskaan Helsinkiin kuulunut. Seurasi soittoja, selvittelyä, reklamaatioita, suurta pettymystä. Itkuakin, ainakin silloin kun huomasimme Andrea kanssa kaiken työn olleen turhaa, paketti seisoi jossain DHL:n kontissa ja kukaan ei "voinut" auttaa. Suuren surun vallassa ajoimme sunnuntaiksi takaisin kotiin ja vielä suuremman surun vallassa jouduin kertomaan ihanille pentuaan odottaville perheille murheellisen uutisen. 

Aina ei mene putkeen. Ja epäonnistumisesta on vaan noustava ja jatkettava sinnikkäästi eteenpäin, sieltä se ilo ja onni taas löytyvät. Siinä lienee iloisen lesken ja etelän hetelmän tarinan opetus tai lähinnä kertaus siitä, että elämä testaa ja koettelee aina aika ajoin ja asioilla on omat mittasuhteensa. Sulat kannattaa oikoa mahdollisimman pikaisesti ja lähdettävä lentoon, kohti tuntematonta ja pelottavaakin, välillä ihan yksin. Kun uutta mahdollisuutta tarjotaan, on siihen tarrauduttava kaksi käsin kiinni -aina sitä uutta mahdollisuutta ei olekaan.
Meille suotiin uusi mahdollisuus ja Fabin omistajan Andrea kanssa päätimme Rallin seuraavsta juoksusta kymmenen kuukauden päästä päästää nämä hellukaiset yhteen. Pentuesuunnitelma siirtyi, ja ensi kesänä Poutaman pihalla vilistää Rallin pennelauma ihmetellen todennäköisesti vedessä peuhaavia joutsenvauvoja.

Baby Boom! Crash! Bang!

Sydäntalven paukkupakkasten keskellä on Poutamassa kannettu puita, lämmitetty takkaa, kolattu pihaa ja odotettu kevätaurinkoa. Enpä malttanut ihan koko talvea Suomessa aurinkoani odotella, vaan tammikuun viimeisenä viikonloppun lähdin Ranskaan paitsi mollukkaa myös muita rakkaita ystäviäni tapaamaan. "De la Chaume du Bois Dieu" kasvattajapariskunnan Corinne ja Jacques de Brouwerin ja heidän tyttärensä Chloén luona "le Bois des Entes" tilalla saan kerran toisensa jälkeen nauttia kaikesta siitä, mistä saan elämääni tunnetta, paloa ja intohimoa kaiken työelämän ja arjen haasteiden keskelle. Tammikuinen Prix d´Amerique matka tuleekin vuosittain katkaisemaan talven kärvistelyä niin oikeaan aikaan. Tammikuu on siis omistettu ravihevosille, mutta totta kai saan aina rapsutella omien koirieni ranskalaisen perheen ja muut rakkaat briardit kasvattajan luona ja jakaa kuumimmat briarmaailman kuulumiset, tunnelmat ja suunnitelmat, "briard-talkia" tuntui nytkin riittävän päivittäin aina pikkutunneille asti.


Prix d´Amerique on ravimaailman maailmanmestaruuskisat, vuoden arvokkain ja arvostetuin tapahtuma. Isäni vei minut 12-vuotiaana ensimmäisen kerran tapahtumaan ja aikuisena vasta Taimin astutusmatkan aikaan palasin Pariisin ja koko maailman ravipyhättöön, Vincennesin hippodromille. Tämän vuoden ravimatkan tein isän kanssa yhdessä, hieno perinne yhdessä hevosille lähes koko ikänsä omistautuneen ja ravihevosia aikoinaan enemmänkin omistaneen isäni kanssa.

 Huikea kisa! Päälähdön veikatuimmat hevoset olivat ranskalaisten suursuosikki Ready Cash ja viime vuoden voittaja Oyonnax, sekä hevoskasvatuksen suurmaasta naapuristamme Ruotsista saapunut Maharadjah, kansallisylpeys. Olimme pukeutuneet Oyonnaxin kannustusväreihin, mutta jo alkuverryttelyssä läikähti sydämessäni, kun näin Readyn...tämä ori ei kyennyt yksin selviytymään henkisesti rata-alueen haasteista, vaan sillä oli koko ajan, ihan viime sekunenille asti ennen lähtöä, kaksi saattajaa molemmin puolin taputtamassa ja rauhoittamassa oriita ihan pään lähellä näköetäisyydellä. Niinpä Ready ei pystynyt radalla hiittaamaan ollenkaan, vaan se päästettiin lähtemään vaativaan kisaan tunnepuolen mahdollisimman vakaan olotilan varassa. Ready kesti uusintalähdönkin paineen ja kuin dynamiitti se ravasi räjähtävällä vauhdilla ja kallion kestävyydellä voittoon ennen Ruotsin Marrea. Fyysisesti rautaa, henkisesti pikkuvarsa oli tämä vaikuttava hevonen; nopeudeltaan ja räjähtävyydeltään luonnonoikuksi luonnehdittu "vauvaheppa".

Huh huh, minä tietenkin itkin ja vapisin ja huusin, taas kerran, loppusuoran jännittävissä vaiheissa. Enkä ollut yksin, katsomossa oli 60 000 katsojaa hurraamassa ja jakamassa raviurheilun huipputunnelmaa ja uskomattomaa loppusuoran pitkää taistelua - turpa turpaa vastaan ravanneet Marre ja Ready  pistivät todella tunteet kuohumaan!Prix d´Amerique on myös meidän leidijengin kokoontumisajo, taas kikatimme yhdessä Corinnen, Catherinen ja Christinen kanssa karnevaalihuumassa. Tietenkin joimme pikkujuomamme ja kikatimme yhä äänekkäämmin :).

Koirapuolella on ison kiitoksen aika. Ystäväni Elisan kanssa olemme yhteisomistaneet "Mauno" Dolmen de la Chaume du Bois Dieu poikaa ja saaneet iloita mustuaisen kasvusta ja kehityksestä komeaksi ja oivan briardluonteen omaavaksi urokseksi. Valitettavasti Maun lonkkatulokset eivät yltäneet priimatasolle, ja Manoliton omistusoikeus siirtyy nyt kokonaan Ellulle. Kauneimmalla kiitoksella haluan saattaa siirtymää -olet Elisa hoitanut, sosiaalistanut, kouluttanut ja rakastanut koiraasi enemmän kuin voin ikinä keltään toivoa. Taipeleemme yhdessä jatkuu! 

 Blogipäivityksen otsikko taitaa lupailla pentulurituksia.....kyllä kyllä kyllä! Raili on aloittanut "kuumumaan" eli sen juoksun alkuvaiheet ovat alkaneet looran turpoamiseen ja nisien paisumisineen. Rai kehittää juoksuaan pitkään ja huolella, niinpä otaksun juoksun alkavan huhtikuun alkupuolella, aikaisintaan maaliskuun lopulla. Jännitys on jo alkanut! Sillä aikaa jatkamme treenailuja, kerran viikossa lämpimässä hallissa noudon ja eteenmenon parissa ja päivittäin sään salliessa ulkona tai näillä tulikuumapakkasilla olohuoneessa pieniä ei niin laajaa tilaa vaativia yksityiskohtia viilaten. Koska haku on aika kivasti hanskassa, uskoisin, että voimme sitten pentueen jälkeen seuraavalla kaudella uskaltautua aloluokkaan hakuun. Saksassa skandinaavileidiä odottelee komea Fabi-poika, Faber-Castell von der Roten Hex´.

Fabin omistajan Andrean ja kuvassa olevan Andrean tyttären Janan kanssa odotamme kovasti h-hetkeä ja rakkausmatkaa Saksaan. Railihan on hyvin haasteellinen juoksunsa kanssa, koska se ovuloi huomattavan aikaisin ja minun pitää todella saada juoksun alettua ensimmäiseen mahdolliseen Saksan lauttaan lippu minulle, Raipsulle ja Caddylacille, jotta ehdimme ajoissa miehelään. Listallani olleet kauempana asuvat uroot putosivatkin pois juuri tämän takia, varteenotettavat vävyehdokkaat olivat Suomesta, Puolasta, Ranskasta tai Saksasta.

Olen matkan varrella saanut seurata ja tutustua Fabin jälkeläisiin eri narttujen kanssa ja päätökseni on saanut vahvistusta terveys-, luonne-, ja ulkomuodollisestakin näytöstä. Aivan ihana on saada itselleen se kutittavan kihertävä tunne, jossa odottaa tulevaa pentuetta sielun palolla ja haluaisi niiiin jättää itselleenkin yhden pennun. No, se ei ole mahdollista jo kahden koiran taloudessa, mutta muutaman pennun aion tästä yhdistelmästä sijoittaa tulevaisuutta varten. Kuvassa viime vuonna Ranskan Nationale d´Elevagessa junnujen voittaja Ambra de la Maison de Bourbon, Fabin tytär yhdessä B Happyjen puolisiskon,  Dhelia des Travailleurs Barbus´n kanssa.
Niinpä odottelemme, iloisena ja odottavaisena tulevia kevään kuukausia!

Belgialainen talvituulahdus

Talviuupumusta kaatamaan suunnittelin jotain piristystä koirarintamalle keskelle sydän talvea. Kouluttavalle briardväelle tuttu ipo/ring/mondioring maalimies Marc Adriaens vastasi kutsuuni myöntävästi, vaikkakin vähän epäilin aluksi haastavia talviolosuhteita. Päädyimme siihen, että en pidä leiriä, vaan puhtaasti koutuspäivät, jolloin majoitus ja ruokailut ovat kunkin itse järjestettävissä.
Hieman pelotti alkutalven hurjat pakkaskelit, vaikkakin olin vuokrannut Savonlinnan Palveluskoirayhdistyksen lämpimän hallin käyttöömme. Koirat oli jaettu neljään ryhmään, minkä tarkoituksena oli minimoida autossa odottelun aikaa.

Paikalla oli mukava määrä omia kasvatteja, ystävien briardeja, oma hakuryhmä sekä lisäksi muutama savonlinnalainen koiraharrastaja. Marc teki kaikille neljä treeniä paneutuen omaan vankkumattomaan tyyliinsä tavoitteeseensa saada kunkin koiran leikkimisen/saalistamisen/taistelun taso vähintään askeleen eteenpäin.





Ja kuten huomasimme, aikalainen sateentekijä Marc työssänsä onkin :) Koirat aloittivat ensimmäisellä kierroksella oman omistajan kanssa leikkimisellä. Siitä Marc vähitellen otti ohjat omiin käsiinsä ja leikitti ensin patukalla ja rievulla, jatkaen tyynyyn ja viisi briardia paikan päällä pääsi sitten nautiskelemaan hihallekin. Kuvassa Basti ja Ville.

Kasvateistani mukana olivat Rudy (Chaccado Dupont e´Dupond), Pihka (Chaccado Dis-Moi Dis Fois), Sakke (Chaccado Boute-En-Train), Ossi (Fin & Ee Ch JK1 Chaccado Bacchus), Basti (BH Chaccado Bombastic) ja yhteisomistuksessa oleva Mauno (Dolmen de la Chaume du Bois Dieu) omien tyttöjeni Taimin (multi ch Fin TVA, EK3 Tabula Rasa de la Chaume du Bois Dieu) ja Railin (BH TK1 Carpe Diem de la Chaume du Bois Dieu) lisäksi. Kuvassa Rudy ja Tiina.

Muita briardtuttuja olivat Peku, Riesa ja Mara, joka olikin minulle entuudestaan tuntematon poitsu. Lisäksi ihana hakuryhmämme eli mustaterrieri Oona, riiseni Cira ja tervueren Kerttu olivat paikalla heti perjantaina aamusella. Savonlinnan tutuista treenivuoroon astuivat Marcille ja monelle muullekin entuudestaan tuntematon rotu tsekkiläinen pes Äksy  ja Vitsi, malipenneli Marge, sakemanni Sisu ja vielä iloksemme ajoi pitkän matkan koulutustarvikkeineen Johanna Nivala Keijo pentusen kanssa. Hullut Päivät kerrassaan, taisi jokaiselle tarttua jotain kotiinviemistä :) Kuvassa Pihka ja Suski.

 Perjantain treenit kestivät aamusta iltaan, eikä iltaohjelmalle juurikaan jäänyt aikaa. Hyödyllistä oli seurata Marcin työskentelyä, ja ilo katsella koirien innostumista ja työskentelyn kehittymistä. Marc painottikin sitä, että hän haluaa edetä kunkin yksilön kanssa koiran ehdoilla, ja usein kuulimme hänen neuvovan kannustamaan koiraa ja tukemaan sen työskentelyä.
Kuvassa Sakke ja Taina.

Marcin teesien mukaan koiraa ei saa koskaan jättää yksin tekemään hommia, vaan omistajan on annettava positiivinen palaute ja kannustus harrastuskaverille, joka yrittää parhaansa. Marc myös painotti positiivista vahvistamista, ja kertoi naksuttimen olevan käytössä ipo-treeneissäkin hänen omassa ryhmässään. Koira sai treenikierroksilla usein palkkionsa sen tarjottua haluttua käyttäytymistä; saalistusta, puremista, kamppailua tai haukkumista. Kuvassa Ossi hiha tiukasti kitusissaan :)

Railin ensimmäinen treeni sujui mukavasti. Tiedossa on se, että Raili nauttii saalistamisesta paljon, se jaksaa juosta vieheen perässä ilman väsymisen merkkejä. Sen sijaan taistelussa se uupuu nopeasti ja olenkin pitänyt sen kamppailutukioita lyhyinä. Hieman varovasti Raipe suhtautui toisella kierroksella hommiinsa, eikä tavoitetta siinä mielessä saavutettu.






Toisena päivänä Rai edelleen syttyi hyvin saalistamiseen, mutta puremisen ote oli varovainen. Kotona selvisi, että Rain juurihoidetusta hampaasta on lohjennut pala, ehkä syy Rain normaalia vaisumpaan esitykseen oli tässä. Eläinlääkärin (tai tässä tapauksessa kyseessä on ihmishammaslääkäri, joka hampaan on hoitanut)aika on varattu ja treenisuunnitelma otteen vahvistamiseksi ja kestävyyden lisäämiseksi on laadittu. Ihana treenikevät tiedossa Raipen ja hakuryhmän kanssa! Vanhukseni Taimin treenin tavoite oli vanhuksen ilahduttaminen sen päästessä tositoimiin ja niin Taikku nauttikin.

Heti ensimmäisellä kierroksella se pureutui hommaan hauskan taimimaisesti, saalisti ja ihan totisesti kamppaili saadakseen saaliin itselleen. Eikä jättänyt katsojia kylmäksi liihotellessaan korvat rusetilla saalis suussaan ympäri halllia :)
Useasti koirakoiden päättäessä suorituksiaan oli Marcilla virnistys kasvoillaan -jos nauttivat koirat hommista ja tekivät omistajista tyytyväisiä, niin kyllä hommasta nautti sydämensä koulutukseensa antava Marcikin. Mahtava alku koiravuodelle, jolle olen suunnitellut vielä kahta koulutusseminaaria (Johanna Nivala ja Satu Taskinen) ja tietenkin Saksan matkaa Railin pentusuunnitelmien toteuttamiseksi.
Kuvassa Mauno ja Ellu.
Kiitos kaikille koulutuspäiville osallistuneille vanhoille ja uusille tutuille! Hauskaa piisasi ja ihana oli taas joukolla nähdä!!