Oodi Taimille!

Taimi täyttää 10 vuotta 27.6.2012. Onpa aika pysähtyä suurella kiitollisuudella muistelemaan upean koiran huikeita saavutuksia ja elämän kohokohtia, ja juhlimaan tulevia vuosia, joita toivottavasti tulee olemaan vielä monta edessä.

Taimi on Suomen tottelevaisuusvalio. Toko puolella olemme käyneet myös SM-kisat v. 2007, jolloin Taimi teki hienon puhtaan liikesuorituksen, mutta yksilöfinaaliin se ei ihan riittänyt. Kovasti arvostan kuitenkin sitä kisaa! Ranskassa kävimme kisaamassa tottelevaisuuden rotumestaruudesta Vendômessa v. 2009, edellisenä vuonna se oli suorittanut Autunissa CSAU:n excellent arvosanoin.

Taikku on ensimmäinen koirani, jolla kilpailin korkemmalla tasolla tokossa, ja TVA titteli oli unelmieni täyttymys. Taimi oli aina luotettava ja helppo kisakamu, joka teki aina parhaansa ja jotenkin nautti itsekin huomiosta ja tietenkin yhdessä tekemisestä. Suurin palkkio Taimille on aina ollut tekemisen ilo, mamin kehut ja tyytyväisyys, ja sitä on riittänyt!

PK-puolella ura jäi hieman kesken. Taimi oli hiottu parhaimpaan teräänsä EK3 luokassa ja tavoitteena oli saada sm-paikka ja se kva-titteli, mutta tuohon aikaan oli ihan mahdotonta saada ykkösten metsästykseen kisapaikkoja 500 km säteeltä, ja Taimille alkoi tulla ikääkin niin, että hyppääminen muodostui aina vain vaikeammaksi. Haikein mielin nielin pettymyksen, ja keskityin muihin iloihin ihunan veteraanini kanssa muistelemaan huikeita täyden pisteen maastosuorituksia ja 93 pisteen tottissuorituksia.

EK kolmoskoularista olen ylpeä! Unohtamatta ek-rotumestaruutta ja hienoja hetkiä treenimetsissä ja leireillä kivan hakuporukan ja ihan parhaiden koutsien kanssa. Taimi kiittää maalimiehiään matkan varrella leikeistä, herkuista ja kehuista!

Taimi on missipuolella niiden harvojen briardien joukossa, jolla on kaksi kansainvälistä ch titteliä. Käyttötuloksiensa perusteella se on Kansainvälinen muotovalio CIB, ja kun CACIBeja kertyi ulkomailta enemmänkin, anoin myöhemmin sille uuden inttitittelin, CIE:n.

Lisäksi Taikku on rotunsa kotimaan Ranskan ch - titteli, jota arvostan ehkä eniten kauneuspuolella, koska vaatimukset ovat niin tiukat ja uusia Ranskan valioita tulee vuosittain niin vähän. Ranskan valion arvoon tarvitaan excellent tulos luonnetestissä, terveet lonkat ja vielä sertit, joista yhden tulee olla inttinäyttelystä, yhden briardien erikoisnäyttelystä ja yksi päänäyttelystä, joita on vain kaksi vuosittain.

Missititteleitä Taimi saavutti myös reissuillaan Ruotsissa ja Virossa, ja koto-Suomessa se on vähäisestä kehän kiertelystä huolimatta myös valioitunut ja junnutyttönä saavutti messarissa myös juniori-Voittaja-arvon.

Jalostustarkastuksissa on Taimi käynyt Ranskassa ja Suomessa, molemmista selectionnée arvo.Taimi on luonnetestattu Ranskassa, tuloksena 18/20 pistettä, excellent.

Taimin huikean uran ehkä hienoin kohokohta oli sen pentue, Chaccado B-Happy pentue, 5 tyttöä ja 5 poikaa, joista osa on jatkanut myös Taimin verenperintöä. Kuvassa Ristiinan näytelmissä Ossi ja Ilo.

Onnitteluihin yhtyy koko perheemme ja erityisesti Raili-sisko, jonka Taikku otti heti pikkupennusta lähtien siipiensä suojaan. Edelleen tyttöset ovat erottomattomia ja ihan parhaita leikkikavereita, ja yhtä kepeästi Taimi vielä 10-vuotiaana imeytyy Raipen leikkikutsuihin ja jopa riehaantuu juoksemaan ja telmimään. Parasta Taimin mielestä on kuitenkin uiminen ja syöminen, myös ruoan varastamisen ja roskiksen dyykkaamisen jaloissa muodoissa.

Kiitos kaikista huikeista hetkistä yhdessä Taimi, sydämeni rakkaus. Erityinen kiitos jokaisesta päivästä ja arjesta hauskassa mummuseurassa ja suuressa koiraviisaudessa kanssasi. Onnea uskollinen rakas arvokas koiraystäväni, on vain yksi ja ainoa Taimi!!!

Kevätretkeilyä ja vähän retkuiluakin

Viikkopäivityksen alkuun linkki Kennelliiton KoiraNetiin, jossa fabut nyt näyttäytyvät kaikelle kansalle:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=CHACCADO&R=113

Kylläpä meillä on ollut säiden suhteen hyvä tuuri! Pennut viettävät koko päivänsä ulkona, välillä terassilla, välillä tarhassa, lähes koko ajan pihalla itse määräämällään kotoreviirillä ja välillä metsäretkillä. Pienet tuiskut ja viimat eivät niitä haittaa, ja aurinko sa helottaa pennuille tärkeitä vitamiineja elimistöön. Olemme lähestulkoon viimeisen viikon aikana välttyneet sateilta, kosteus tulehdusriskeineen on pikkuisille se kurjin elementti. Vaikkeivat ne kyllä itse pikkupuuskista piittaa, Saimaan kasvatit :)

Raili sen sijaan sai kurjan nisätulehduksen, joka veti sen tosi kipeeksi. Diagnoosi oli ilmeinen, kun toinen etunisä, mihin tulehdus yleensä iskeekin, meni kovaksi ja muodottomaksi, koirallla oli kuume ja vetämätön olo. Onneksi lääkitys tepsi heti, ja haastavin osuus oli pitää taas leikkisä ja pentujensa kanssa erinomaisesti viihtyvä äitikoita fabukaranteenissa. Pari päivää riitti erilläänpitoa, sitten taas tanner tymisi, kun mamma saapui laumaansa huudattamaan.

Nyt fabut ovat siinä iässä, että tekemisen ja myös fyysisen rasituksen tarve on jo olemassa. Painileikien lisäksi juostaan paljon, joskus heinäntuppo aarteena suussa kipikapi pakoon sisaruksia. Jokaista leikitän rätillä yksitellen ja myös yhteisiä rättibileitä harjoitetaan. Aivoja jumpataan päivittäin nenäleikein, etsitään piilojen alta tai välistä herkkupalaa ja nuuhkutellaan nurmikkopläntti tyhjäksi namuista. Teimme ensimmäiset tuulen avulla etsinnätkin ihan hurvittelumielessä. Jouni piiloutui kaukaa kiertäen polun varteen puun suojaan piiloon ja käpsyttelin pentu kerralllaan polulla ihan muina miehinä. Hajua ylittäessämme vei pennun nenä kroppaa mukanaan aina syvemmälle...tämä on tarkistettava....voi ei apua jihunaa sehän on meijänlaumaa...pusuja, kelliskelyä ja herkkuttelua metsän siimeksessä!

Metsässä ollaan muutenkin vietetty paljon aikaa. "Lenkillä" tiellä fabut tassuttelevat kuin aikakoirat ikään jonkun matkaa, sitten painitaan vähän ja matka jatkuu taas. Välillä vähän levätään ja poiketaan metsän puolelle tutkimaan runkoja, oksia ja karahkoita. Isojakin ryteikköjä ollaan jo ylitetty erilaisin tyylein: Peippo ylittää tyylikkääästi risut, Pimu tekee edelleen huimia sukelluksia ali, Rox painaa vaan eteenpäin suu auki huomaamatta mitään esteitä tiellä ja Dax tarvitsee joskus apua, kun kroppa ei ihan vielä jaksa kantaa pahimpien esteiden yli. Kaikkien pentujen kropat on sulavoituneet ja sporttisoituneet viimeisen viikon aikana ja lihaksisto kehittyy kivasti. Dax taitaa olla se kömpelöin, todella vahvaluustoinen ja vielä lyhytkoipinen kun on.

Olemme yhdessä löytäneet ihan parhaat mestat päikkäreille ja silloin tällöin myös täytyy hurjasti kiiruhtaa kasvattajamamin luo, kun hän kutsuu ja lässyttää niin ihunasti. Puskoneita nämä ovat ja vaikka kuinka yritän opettaa, että ihmisen iho on vähän aransorttinen puremiselle, ei teräviltä hammaspusuilta vältytä ainakaan raivohellyyspuuskissa.

Ja retkiemme siimeksessä löytyy aika usein myös järvenranta, jossa otetaan huikat puhdasta Saimaan sinistä. Mummuli Taimi ei juurikaan pennenhoidosta välitä, tosin sillä on ollut tärkeä paikkansa koirakielen opettajana ja rajojen asettajana. Miten mielistellen pennut Taikkuun suhtautuvatkaan, mutta todella harvoin se päästää lähestyjää suupielitasolle. Tosin Pimun kanssa Taimi jo vähän pehmenee, kun olen niitä aika paljon pitänyt ihan tulevaisuutta varten kahdestaan retkeilemässä. Mutta uinnin ilot haluaa Taikku fabuille opastaa, se johdattaa laumaa Saimaan äärelle aina siihen mahdollisuuden saadessaan. Hauska täti, vähän äksy, tuntuvat pennet Taimista tuumivan.

Ensi viikolla on luovutuksen aika, helatorstaina lähtevät Pimu ja Peippo ja sitten viikonloppuna Dax ja Rox vähän pidemmille kotimatkoille. Pimuhan saa lapsiperheen arjen, kun se muuttaa siskoni perheen luo Helsinkiin. Pimu tuleekin varmasti usein kyläilemään ja hoitoon myös, ja yhteisiä hetkiä tulemme viettämään mökillä Puumalassakin. Kyllä on Pimua odotettukin ja koirakirjoja luettu ja mietitty miten pentuselle saadaan paras mahdollinen elämä uudessa laumassa. Peippo saa uuden lauman Virven agikamuna ja tomeran porokoira-malilauman karvajäsenenä. Epäilemättä Peipon lajivalikoimaan tulee kuulumaan muitakin harrasteita aina sen omien ominaisuuksien mukaan, listalla taitaa olla rivien välistä luettuna jälki, toko, ad, vetohiihto. Kovin iloinen olen saadessani pennulle tällaisen osaavan ja panostavan harrastuskodin, nyt alkaakin Pirttimäessä pikkubriardin sielunelämään tutustuminen, kun paikalle muuttaa Pilttimäen Hilmu :) Vielä myös Tomille suuri kiitos upeista kuvista, taitoa löytyy myös kuvauspuolelta ja osa tämän päivityksen kuvista on Tomin käsialaa -huomaatte kyllä mitkä. :)

Dax lähtee hyvälle ystävälleni Jennylle, tokoharrastajalle Etelä-Afrikasta, Lumi-briardin laumaan. Lumi on edistynyt hienosti tokoilussa Jennyn ohjaamana, ja kisojakin on jo menestyksellä takana. Haastetta riittää siis edelleen, nyt uroksen muodossa. Ehkäpä Dax on myös paikallisten näyttelyiden vetonaula, siellä briardi on suuri harvinaisuus. Daxilla on ilmastoidut sisätilat ja oma koirapool, tiedoksi kaikille joita kuumuus ihmetyttää :) Ja tärkeä tehtävä on myös arjen käyttöpuolella, kun apinat pitäisi hätistää pois kuistilta kauemmas puutarhaan. Vielä joskus matkaamme Afrikkaan katsomaan Chaccado- ambassadöörejämme ja näkemään norsuja, tiikereitä, leijonia, kirahveja....ja apinoita!

Rox lähtee hieman lähemmäs, Ruotsiin Växjöhön Åsan jälkikoiraksi. Åsa on matkan varrella odottanut pentuaan 2 vuotta, käynyt välissä Suomessa ja Savonlinnassa treenailemassa kanssamme ja matkasi Ranskaankin tapaamaan isä-Faberia ja ihmettelemään sikäläistä jalostustarkastusta. Åsahan halusi pientä narttua, ja saa nyt ison uroksen...taitaa olla tarkoitettu, että Rox ja Åsa pääsevät toisillensa, unohtamatta lauman vanhempaa urosta Fonzieta, joka varmasti taitavasti iän suoman auktoriteetin turvin osaa adoptoida pikkuriiviön ja tutustuttaa sen koiraruotsiin. Hauskasti kiekkokisat meneillään juuri silloin, kun Åsa ja Eva saapuvat roxilaan, semifinaaleissa saattaa olla extrasähköä....Olen ylpeä pennuista ja iloinen saadessani luovuttaa ne juuri teille (ja tiedoksi, etten saa tätä sanotuksi sitten luovutushetkellä, kun pala on kurkussa ja itku silmässä).

Valloittavaa aikaa olen saanut viettää kanssanne pikkufabut. Kiitos mamman sydänkäpyset! Mutta ennen matkaa isoon maailmaan biletetään Poutamassa vielä viikko!

Elekieltä

Kylläpä aika rientää! Fabut ovat jo 6-viikkoisia pieniä elämän tutkimusmatkalaisia. Ne harjoittelevät yhteistä kieltä toistensa kanssa ja totuttelevat ihmisten varsin ristiriitaiseen elekieleen.
Painit muuttuvat yhä hurjemmiksi ja "voittaja" jököttää karvat pystyssä alistuneen, päänsä poispäin kääntäneen kanssasisaren päällä. Saman tien tilanne on ohi ja yhdessä kellahdetaan lepytellen kyljelleen. Yhdessä juostaan ihan täpöllä Poutaman pihalla edestaas ja rättiä revitään niin tosissaan. Varsinaisia seikkailuja avautuu pienillä lenkeillämme metsän siimeksessä ja rannalla, jossa tapasimme jo Poutaman joutsenetkin. Sen verran kovalla silmällä meitä tuijotettiin, että päätin viedä pennet muualle avaraan luontoon.

Vieraita ihmisiä on käynyt kylässä ja muutamaan kertaan olen pakannut lauman autoon ja lähtenyt haistelemaan turvalllisessa sylissä tai jalkojen välissä maailmaa Tanhuvaaran urheiluopistolle Jounin mökille ja kaupan parkkipaikalle. Lossilla sattui samaan aikaan useampikin kyläläinen paikalle, taisivat nämä ihailun kohteet myöhästyttää lossivuoroa pahemman kerran. Paras autoilija on pikku-Pimu, se rentoutuu nukkumaan saman tien auton moottorin pörähdettyä käyntiin muiden vielä protestoidessa häkkiin joutumista kovaäänisesti. Ennemmin tai myöhemmin on koko jengi unessa, ja olen ottanut tavaksi, että ajan niin kauan kun uni tulee pikkumimmuun. Pahoinvointia ei ole autossa yhdelläkään, tärkeä seikka harrastuskoirilla ja asia, jota haluan yhtenä seikkana vaaliakin, koska se selvästi kulkee periytyvästi eteenpäin.
Ihanan paljaasti pentuset näyttävät ihmisen ja koiran kielen eroavaisuudet. Päälle kumartuvat leveästi hymyilevät ihmiset ovat hieman epäilyttäviä uhkaelkeineen, kun taas syliin samalle tasolle kaappavat pusuttelijat ovat tosi jees, suupieliä livotaan siis molemmin puolin ystävällisen tutustumisen merkeiksi. Lapsia rrrrrrakastetaan!

Luonne-eroavaisuudet korostuvat entisestään, kun pennut osaavat jo ilmentää itseään paremmin. Mitään suuria radikaaleja eroja ei pentueessa ole, siihen olen tyytyväinen. Siinä missä toinen tykkää tuoda keppiä ihmisen luo leikittäväksi, kiiruhtaa toinen leikkimään visusti itse omalla aarteellaan. Kun toiset painivat ihmisestä piittaamatta, lähtee toinen seuraamaan aina ihmisen poispäin käveleviä jalkoja. Ruokakupilla toinen syö ahnaasti keskittyen loppuun asti, kun taas toisen keskittymisen voi katkaista jokin liike tai ääni.
Raili äitikoira osaa kaiken niin täydellisesti! Se leikittää jokaista pentuaan erikseen ja myös erilailla. Pimun kanssa se käy aina itse makuulle, usein selälleen ja antaa Pimun repiä ja raastaa itseään, ilman ääniä. Pojista erityisesti Dax saa äidiltä kovaa käsittelyä, ne juoksevat peräkkäin Daksulin korvat ihan rusetilla, ja äiti kamppaa pojan kovaäänisesti alleen. Varsin rajua menoa saa osakseen myös Rox, joka tosin Peipon lailla osaa äidin mielistelyn mallikkaasti. Mammaa kun lähestyy suupieliä lipoen koko vartalo kiemurtaen, on hyvät mahdollisuudet saada leikkisä mamma rauhoittumaan ja jopa makuulle, jolloin maitobaari saattaa avautua. Pennut ovat nyt täysin murkinasapuskalla, ja äitin tisu on lähinnä iltaisin hellyyslutkutusta varten.

Pennut ovat taas paljastaneet oman leikitysosaamiseni puutteet...sitä vaan tuppaa keskeyttämään pupun liikkeen tai jopa pienellä eleellä työntämään rättiä pupuna suuhun jossain vaiheessa, kun haluaa että pentu saa otteen. Ja kun pesurätti heiluu lattialla aidosti pitkän varren perässä lattiaa siivoten, saa aikaan aivan loistavan pitkäkestoisen intensiivisen saalistuksen.

Aivan valloittavia sydänkäpysiä nämä fabut ovat, miten maltan niistä luopua parin viikon päästä.

H-hetki

Fabut on sirutettu ja rekisteröintitiedot laitettu Kennelliittoon. Tulevien omistajien kanssa on suunniteltu kuka mihinkin perheeseen parhaiten sopisi ja niinpä voimme jo virallisten nimien lisäksi julkistaa kutsumanimetkin.

Chaccado Fabuleux pentueessa ovat:

Chaccado Harlem Shuffle eli "Peippo" (ent. Poopa)
Chaccado HipHop Princess eli "Pimu" (ent. Rilli)
Chaccado H´Ultima Thule eli "Dax" (ent. Uljas)
Chaccado Hanoi Rocks eli "Rox" (ent. Kunkku).

Säpinää!

Meidän fabut täyttivät neljä viikkoa ja kuukauden vanhoilla on jo täysi meno päällä!

Reviiriä on laajennettu olohuoneeseen ja keittiöön, ainoastaan yöt ne viettävät omassa yksiössään makuuhuoneessa. Aina kello neljään asti aamulla, jolloin alkaa mekastus, temmellys ja tiedottelu hirrrrveän suuresta nälänhädästä....Olen itse sen verran iltauninen, että en jaksa pitää pentuja hereillä enää paljoakaan yhdeksän jälkeen, vaan pitää mennä tutimaan itsekin. Täytynee vähän omaa virkanaiskelloa asemoida uudelleen, ja puuhastella iltavillejä, jotta aamulla saa tunnin pari lisäaikaa omillekin unosille...ehkäpä tulevat uudet koditkin arvostavat tätä!

Pennut on vieroitettu syömään täysravintoa, mutta vielä ne muutaman kerran päivässä kopaisevat äiti-Railin nisiä. Railin rooli on muuttunut täysin. Nyt se peuhaa ja leikkii vauveleiden kanssa ja tuntuu koko sydämestään nauttivan uudesta vaiheesta pentujen kehityksessä. Pennut leikkivät keskenään aika hurjan näköisiä leikkejä tyyliin nukkuvan pentuesisaren selkärangasta kiinni ja ravistuksia täysillä. Kalisteluja harrastetaan myös ja tietenkin paljon yhdessä läjässä nukkumista ja hellempiäkin hetkiä. Kovasti kaikki jo pureskentelevat kaikkea eteen osuvaa ja kanniskelevat pehmolelujaan, palloja, sukkia, vessapaperirullia. Edellenkään mikään ei ole yhtä ihanaa, kuin pienen briardpennun pusuttelu ihoa vasten.

Olen aloittanut ääni cd:n soittamisen pennuille, ja toki ne saavat myös annoksensa arjen äänistä. Cd:llä on äänivalikoimaa laidasta laitaan. Soitan cd:tä pennuille aluksi hiljaisella volyymillä ja lisään volyymiä vähitellen. Näin ne kuin huomaamatta adoptoivat ympäristöstä ääniä, joihin ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota. Täällä maaseudulla asuttaessa ei noita ulkoääniä juurikaan ole, ellei lasketa kuikan laulua ja laineen liplatusta...eipä ole pennet reagoineet omituiseen musiikkimakuuni.

Vieraita ihmisiä ne ovat tavanneet paljon, ja odotettuina lapsivieraina saapuivat siskonlapseni käymään tutustumassa omaan Sohvi-pentuunsa, kumpi se sitten onkaan. En voi olla rakastamatta sitä hetkeä, kun näen aina lapsen silmissä sen onnen ja ilon, minkä pikkuinen briardinpentu tuottaa. Siis väsyneenä sylissä lötköttäen, ei intopiinä naskalihampaat nilkassa kiinni :)

Terassikausi on korkattu Poutamassa ja pentuset ovat päässeet myös ulkoilmaa haistelemaan ja Saimaan jään sulamista toteamaan. Todella toivon ennustusten mukaisia hieman lämpimämpiä kelejä lähiviikoiksi, että pääsemme todenteolla nuuskimaan, mitä eroa on tallatulla ja tallaamattomalla nurmikolla sekä ylittämään metsän mielenkiintosiia kuoppia, oksia, jäkäliä, kallioita...Edessä on myös sirutus ja H-hetki eli rekisterinimien julkistaminen. Seuraan Ranskan nimimallia, jossa aakkosten mukaisesti nyt mennään H-alkuisten nimien vuotta. Säpinää riittää!

Ensiaskeleet

Pennut kasvavat ja kehittyvät vauhdilla. Äiti-Raililla riittää kärsivällisyyttä vauvojensa hoitoon ja maitoa riittää kasvun varmistamiseksi. Nyt 2.5 viikon ikäisinä pentuja otetaan päivittäin pitkäksi ajaksi ulos pentuboxista isoa maailmaa haistelemaan, ne pääsevät olohuoneeseen tunnustelemaan vähän erilaisia alustoja ja kuuntelemaan Idolsia :) Luottavaisesti ja rennosti Raili pienokaisensa imettää ja hoitaa vaikka välillä on katsojia ja ihmettelijöitä ollut sohvakaupalla.

Pennut ovat hauskassa vaiheessa kehityksessään. Niillä on silmät auki, mutta hahmotuskyky on rajoittunut ihan lähelle. Korvat ovat aukeamassa ihan kunnolla, mutta vielä ne eivät reagoi ääniin ympärillä. Sen sijaan ne ottavat kunnolla jo kontaktia ihmisiin ja ihmisen ihoa tutkitaan jo kovasti. Voi miten hellyttävää on saada pienenpieniä briardinpennun pusuja. Sylihoitoa pennet saavat jo myös, meiltä kotiväeltä ja myös jo ensimmäisiltä vierailta pennunkatsojilta. Ihanaa ja tosi tärkeää on se, että jo alusta asti vastustuskyvyn antaessa valmiudet, pentujen luona käy erituoksuisia, -ikäisä, -äänisiä ja -käytöksisiä muita ihmisiä. Äitikoirakin valmentaa pennejään, eikä ole heti ensimmäisen inahduksen myötä kiirehtimässä apuun vaan kauemmaksi joutunut hätäilijä saa ensin itse keksiä keinot päästä takaisin karvasyliin. Raili ei myöskään käy heti maitopaineen noustessa imettämään vaaveja, vaan pysyy seisaaltaan hetken ja antaa pentujen venytellä kroppaan nähden suhteettoman painavia päitä ylöspäin, näin harjoitetaan töppösten kantavuutta ja koordinaatiota. Sitten mamma katsoo hyvän paikan kiepauttakseen selkänsä kaarelle niin, ettei yhtään pentua jää alle. Muutaman päivän päästä tämä käy yhä haasteellisemmaksi touhuksi, kun pentujen vauhti ja ketteryys kasvaa. Ja voi voi äiti ressukkaa....myös pikkunaskalit alkavat puhjeta ikenien antaessa tilaa purukalustolle.Muutenkin mammakoiran rooli alkaa vähitellen muuttua maidonkaatajasta koirakielen ja -taitojen huippuvalmentajaksi.

Keskenään pennut myös jo tapailevat leikkiä. Ne nostelevat tassuja haastaen toista mukaan ja vielä pehmeällä otteella tarrautuvat tassuuun, kuonoon tai peppuun. Juurikaan ne eivät ääniä päästele, mikä on merkki tyytyväisyydestä. Masut täynnä, rauha uneen ja sopivasti itsensä toteuttamista ja uutta joka päivä, siinä resepti onnelliseen varhaislapsuuteen meillä Poutamassa.
Persoonallisuudet tulevat myös aina vaan vahvemmin esille. Poopa on se latujen aukaisija, se keksii ensimmäisenä uudet jutut ja seikkailee välillä jo kaukana muista. Tosin se hakeutuu aina nukkumaan hyvin lähelle muita kasaan, ja protestoi kyllä jos kainalopaikkaa ei ala löytyä. Poopa on iso tyttö, lähes poiken kokoinen. Rilli on edelleen muita pienempi, mutta normaalisti senkin painokäyrä alkoi kasvaa. Pienemmän kokonsa ansiosta se on koordinaatikyvyltään toisia edellä, hyvin vilkas ja melko  itsenäinen pikkupakkaus. Rimpukka on varsinainen pippuriluonne nisälandiassa, mutta rentoutuu rötkölleen syliin heti ihmisen lämmön tunnistaessaan ja on meidän pusukone. Kunkku on testaa jo kunnolla purutehoaan sisaruksiin, sen leikkiminen on jo muita monimuotoisempaa ja se innostuu leikkimään mieluusti ihmisenkin kanssa omalla kömpelönsuloisella tavallaan, kunnes masu kellauttaa sen taas kyljelleen. Uljas Valtonen, myös Valtsuksi tituleerattu kaveri, jyrää muita periksiantamattomalla tahdonvoimalla, ja myös koollaan. Se on hyvin tyytyväinen kaveri, joka ei hätkähdä mitään muutosta vaan ottaa maailman omaan nallekarhumaiseen syleilyynsä.

Meidän pikkuperhe elää hyvin onnellista aikaa, pääsiäisen auringon hyväillessä lämmöllään ikkunan takaa enteillen tulevien viikkojen mahdollisuudesta päästä ulkoilmaan terassille ja myöhemmin pihalle, rannalle, metsään!

Tylleröt ja pallerot

Fabuleux vauvat ovat syntyneet! Neljä taaperoa tuhisee äiti Railin nisillä, kaksi tytöntylleröä ja kaksi pojanpalleroa.

Raipe on esimerkillinen mamma, se hoivaa ruokahuollon ja puhtaanapitopalvelut kolmessa vuorossa unohtaen välillä omat tarpeensa, niinkuin mammakoirilla on joskus tapana muutaman päivän ikäisten pienokaisten kanssa touhutessa. Tietenkin kantoaika ja synnytys väsyttävät uutta mamia, ja täytyy vaan ihastella sen uutteruutta vauvojen hoidossa. Välillä Raili katsoo katrastaan, huokaa syvään ja painaa päänsä onnellisen oloisena niiden suojaksi.

Olen kyllä itsekin taas saanut nauttia pentusista koko sydämestäni. Ensimmäiset viikot ja oikeastaan päivätkin ovat mitä parhainta aikaa seurata myös luonteita, pennut eivät tosiaankaan tässä vaiheessa vain nuku ja syö, vaan niiden luonnekirjo on luettavissa kuin avoin kirja.

Laumassamme on mukana maailmanvalloittaja, itseriittoinen ja valloittava uroksenalku, joka osaa pitää ääntä itsestään. Sen nenä on pettämätön, ja se herättää muut heti äitin tullessa pisureissultaan takaisin "pesään". Tanakasti takajaloilla tarpoen se löytää maitohinkkien luo ihan mistä vaan.  Poika on Uljas Valtonen nimeltään. Toinen poju on mukavuudenhaluisempi kaveri, se rentoutuu heti nisän jälkeen ja rötköttää ihmisen kädellä tutimassa. Komea poika, tämä Kunkku. Sitten on Rilli, pikkutyttö, joka pienestä koostaan huolimatta (tai juuri siitä johtuen) ihastuttaa nopeudellaan ja tyylillään sukeltaa isompien pentujen ja äidin mahan välistä omaa tunnelia pitkin parhaille apajille takatisseille. Piiiruakaan Rillikkä ei anna periksi nisällä, vaan taistelee siinä missä muutkin. Ja todella, nopeimpana saa yleensä mitä haluaa. Rillin reviiri on toistaiseksi muita pentuja pienempi, mutta mottona on "Takki auki, täältä tullaan!" Toinen tyttönen, Poopa, lähti kolmen päivän ikäisenä tutkimaan, mitä vuoren tuolla puolen on, vuorena toimi tietenkin äitin runko. Hups, liukumäkeä alas toiselle puolelle ja sieltä sadatellen ja takaisin maitobaarin puolelle kiertäen. Jos oli elämäni jännittävää ennen pentujen syntymää, niin nyt se pentuboksin äärellä vasta seikkailua onkin...

Nyt harjoitellaan ruoansulatuksen toimimista, Rallin saama ravinto kulkeutuu maidon mukana jumpaten pentujen suolistoa. Raipe syö korkeaenergistä täysravintoa, johon lisään rasvaista jauhelihaa ja A-piimää. Joskus heitän sekaan hieman maitohappobakteerijauhetta varmistaakseni vatsan pysymisen kunnossa. Ja loraus pentu-Nutrolinia lisää vastustuskykyä ja DHA:ta aivojen kehitykselle. Hajuaisti toimii täydellisesti jo, on se herkiimätön ihme tuo koiran nenä... samoin pennet reagoivat kylmään ja kuumaan protestoiden ponnekkaasti, jos ilmat eivät matkaajia miellytä. Hienosti ne hakeutuvat kasaan heti kun äiti lähtee niiden luota pois hakien toisistaan lämpöä. Ja ihmmeellistä on se, että ne haluavat taistella samasta tissistä, vaikka nyt pienellä pesueella olisi vaikka kuinka monta baarijakkaraa valittavanaan. Annan pennejen itse toteuttaa itseään mahdollisimman paljon, enkä ole niitä juurikaan auttamassa tai ohjaamassa. Ainoastaan mamman lähtiessä pois katson, ettei kukaan jää nisälle roikkumaan -aika valtava on pikkupennen imuvoima.

 Muut eläimemme, Taimi mummi ja Elvis kisu ovat jättäytyneet hieman syrjemmäksi penturumbasta. Taimin Raipe hyväksyy pentuboksin lähelle ja yhdessä ne jo lenkkeilevät, tosin molemmat haluavat äkkiä takaisin kotipihalle, eri syistä tietenkin- Raili vaaviensa luo ja Taimin mielestä aina lenkin jälkeen saa ruokaa. Meidän kohta kymmenvuotiaan mummeliinin elämän sisältönä on ruoka ja pallo. Luksuksena se pääsee nyt Jounin kanssa autoilemaan ja pilkille! Miten voi koira nauttia kevätjäällä olemisesta, kelliskelystä hankikannolla ja pilkkireijän tuijottelusta... Elviksellä ei ole asiaa lähellekään pennejä, tämän Raipe ilmoitti jo heti alkuvaiheessa. No, Elvis siirtyi kellon myötä kesäaikaan ja viihtyy lämpimän parven sijaan yhä enemmän ulkona ja taitaa jo nähdä ihania unia, kun hiiret hyppää aidan yli.