Iloinen leski ja etelän hetelmä

 Viime kesän loppupuolella iski Poutaman vastarannalla iso suru, kun Ikoinniemellä jo vuosien ajan pesineen joutsenpariskunnan äitijoutsen joutui yllätyshyökkäyksen kohteeksi ollessaan ruokailemassa rantakivikolla. Sen vei mennessään kovaäänisen ja rankan taistelun jälkeen joku metsän peto, lieneekö susi, karhu, kettu tai ahma. Puolisonsa kuolemaa surrut isäntä lensi taistelupaikan yli kaksi päivää huutaen tuskaansa ja suruansa -ikäänkuin haudaten puolisonsa. Pariskunnalla oli ollut ison pesueensakin kanssa ongelmia, kun aikoinaan seitsemästä pikkujoutsenesta oli loppukesästä enää kaksi jäljellä. Urheasti leskimies hoiti pesuettaan yksin ja näytti siltä, että nuo kaksi äitinsä raakaa kuolemaa seurannutta taistelijalapsosta jäi eloon ja pääsi myöhään syksyllä muuttomatkallekin. Minä niin toivoin pitkin talvea, että leskijoutsen löytäisi uuden rakkauden... kenties toisesta leskestä etelän mailla. Pääsiäisen aikaan alkoi tuttu kaakatus lähestyäkin Poutamaa, kun kaksi joutsenta laskeutui kovalla metelillä vastarannan juuri ja juuri jäästä auenneeseen heinikkoon. Suruinen leski oli kääntänyt surunsa toiveeksi ja iloisena esitteli nyt uuden hellunsa meille! Hellupari on uiskennelllut lahea ympäri, tutustuneet parhaisiin ruokailupaikkoihin ja kaulailleet toisiaan -lempeä ilmassa...

Näyttääkin siltä, että Poutamassa (ja ehkä täällä bogissakin) seurataan joutsenten kaunista kesää. Sain etuoikeutettuna vesj´kansalaisena myös seurata pääsiäisenä norpan nousua kevätjään päälle kellimään ja auringosta nauttimaan. Siinä hän pari tuntia retkotti, käänteli kehoaan ja nuuhki ´pitkällä´ kaulalla ilmaa. Samaan aikaan lensivät kurjet Poutaman yli niin alhaallla, että kuulin niiden sulkien suhinan. Nämä luonnon ihmeet seisauttavat vereni.

Railille ei tule pentuja täksi kesäksi.

Tarkoitushan oli keinosiementää Ralli saksalaisella Fabi uroksella. Railin juoksu alkoi juuri kalenterin mukaisesti huhtikuussa ja kaikki oli valmiina H-hetkeä ajatellen: ajoimme Helsinkiin vastaanottamaan pakettia, alan huippulääkäri Merja Dahlblom oli buukattu siementämään perjantai-illaksi, Ralli oli käynyt kiimakontrollissa useasti ja todella kukkeimmillaan odottamassa. Saksassa Fabilta oli todennettu paria kuukautta aikaisemmin sperman laadun olevan huippua luovutettaessa siitä eläinlääkäri olosuhteissakin, ja nyt sieltä päästä lähetettiin paketti kuumaa tavaraa kuriirifirman välityksellä Helsinkiin. Sovittu oli, että paketti olisi perillä saman päivän aikana ja että minä itse haen sen Vantaalta kuljetusliikkeen tiloista. Ja kuten ensimmäisestä lauseesta arvata  saattaa, ei pakettia koskaan Helsinkiin kuulunut. Seurasi soittoja, selvittelyä, reklamaatioita, suurta pettymystä. Itkuakin, ainakin silloin kun huomasimme Andrea kanssa kaiken työn olleen turhaa, paketti seisoi jossain DHL:n kontissa ja kukaan ei "voinut" auttaa. Suuren surun vallassa ajoimme sunnuntaiksi takaisin kotiin ja vielä suuremman surun vallassa jouduin kertomaan ihanille pentuaan odottaville perheille murheellisen uutisen. 

Aina ei mene putkeen. Ja epäonnistumisesta on vaan noustava ja jatkettava sinnikkäästi eteenpäin, sieltä se ilo ja onni taas löytyvät. Siinä lienee iloisen lesken ja etelän hetelmän tarinan opetus tai lähinnä kertaus siitä, että elämä testaa ja koettelee aina aika ajoin ja asioilla on omat mittasuhteensa. Sulat kannattaa oikoa mahdollisimman pikaisesti ja lähdettävä lentoon, kohti tuntematonta ja pelottavaakin, välillä ihan yksin. Kun uutta mahdollisuutta tarjotaan, on siihen tarrauduttava kaksi käsin kiinni -aina sitä uutta mahdollisuutta ei olekaan.
Meille suotiin uusi mahdollisuus ja Fabin omistajan Andrea kanssa päätimme Rallin seuraavsta juoksusta kymmenen kuukauden päästä päästää nämä hellukaiset yhteen. Pentuesuunnitelma siirtyi, ja ensi kesänä Poutaman pihalla vilistää Rallin pennelauma ihmetellen todennäköisesti vedessä peuhaavia joutsenvauvoja.