Laivamatka sujui melkeinpä rutiinilla. Raili lokoili hytissä valkoisilla lakanoilla ihan mielellään, ja vessailut hoideltiin kannelle muitta mutkitta. Saksaan päin matkustettaessa Lemmenlaiva oli lähestulkoon yksityiskäytössä, kun kanssamatkustajia oli vain kourallinen. Puolan pysäkillä kävimmekin retrotyyliin tv-sarjaa mukaillen vilkuttamassa satamaan jääneille, tällä kertaa Gnydian hitsaajille ja muille työmiehille.
Saksassa satoi satoi ja satoi. Autobahnalla elimme vinkeitä vaiheita, kun suomalainen eloonjäämisvietti kohtasi beeämwee kamikatset. Vaikka kokeineina ajajjina emme ihan pieniä säikähdä ja olihan uudella Volvolla kiva vähän rajojakin kokeilla, ei sentään pimeällä nollakelin räntäsateella viitsinyt 250 km/h ajaa. Ihastelimme yhteen ääneen saksalaisten tuulivoimalla tuotettua energiaa ja ihastelimme pienien saksalaiskylien miljöötä ja palvelun ystävällisyyttä, erityisesti Bad Neuheimin kylpyläkaupungissa. Hienoisen häivähdyksen saimme auringosta, mutta kameraan asti valoa ei saatu tallennettua.
Raili ja Fabi tutustuivat huolella ja halailu, korvaan kuiskuttelu ja tanssahtelu enteili kauniita häitä… leikkipä jatkuikin päivä toisensa perään, ja olin jo tosi huolissani miten tässä tulee käymään. Progesteronitsekkaus vahvisti huoleni oikeaksi, Raipen progearvot huitelivat jo niin korkealla, että ovulaatioajasta oltiin jo aikoja sitten siirrytty hedelmöitysvaiheeseen ja siinäkin loppupuolelle. Ja meidän neitihän suostui sitten astuttavaksi optimaalihetkiin nähden aivan liian myöhään. Fabi hoiti oman hommansa erityisen miehekkäästi.
Pieni pettymys säesti muuten niin iloista matkaamme. Andrean seurassa ei tule suru puseroon ja kodikkaan kahvipöydän äärellä saimme parannettua maailmaa. Päätimme suhtautua pettymykseen positiivisesti, ja ottaa reissusta kaikki irti. Kohtaamisia, seikkailuja, elämyksiä!
Saksan reissun jälkeen vei työ, paukkupakkaset ja tuvan lämmitys taas ajatukset täydellisesti arkeen. Ilmoittelin varovaisesti pentusten odottajille riskistä siihen, ettei taaskaan pentuja tule auttamattoman myöhäisestä astumisajankohdasta johtuen. Muutamat itkut tuli itkettyä, ja muutakin murheellista sattui samoihin aikoihin. Mutta elämän on jatkuttava ja on vaan jaksettava, painettava ja punnerrettava lumessa eteenpäin.
Raipekin sairastui. Välittömästi suunnistimme 300 km Mäntsälään Merja Dalblomille -ainoalle eläinlääkärille, jolle luotan narttuni hedelmällisyysasiat. Isona pelkona oli tietenkin kohtutulehdus, se sama peikko, joka vei aikoinaan Taimin kohdun ja mahdollisuuden toiseen pentueeseen. Raililta otettiin näyte viljelyyn ja sen kohtuun kurkistettiin ultraäänin. Voi mikä helpotus oli kuulla kohdun seinämien näyttävän rauhallisilta, ei ainakaan kohdunpoistoa edessä. Emätintulehdus vahvistui viljelyn valmistuessa, ja lääkkeet alkoivat purra välittömästi.
Merja tutki huolella kohtua ja seurasin kuvaruudusta tilannetta. Bling! Mikä tuo on???? Merjan käsi pysähtyi ja kuvaruudun kohdistin näytti selvärajaisen möykyn. Sikiöpussi! Voiko tämä olla tottakaan….katsotaanpa uudelleen…näitä on yksi, kaksi, kolme. Kolme sikiöpussia, tämä narttu on tiineenä!
Railin vatsalinjassa on pienoisia muutoksia, takaosa on lörpsähtänyt timmissä kunnossa olevalta sporttitytöltä mammamalliin. Nisissä on alkanut veri kiertää, ne ovat ruusunpunaiset ja jo melko turpeat. Aina ei ruoka maistu. Taimi mummeliini hoitaa Railia lämmöllä, korvat puhdistetaan ja hännänalunen tutkitaan huolella. Tytöt nukkuvat tavoistaan poiketen hyvin lähekkäin. Yhteistä äitiyden jakamista kai tämäkin, ja aika ihanaa seurattavaa. Raili ottaa kaiken hellyyden ja huolenpidon vastaan antaumuksella, se kampeaa syliin ja tykkää nyhjätä iholla. Kun juttelen sen masulle ja silittelen sametin pehmeää vatsan ajeltua ihoa, se kääntyy selälleen ja heiluttelee hännänpäätä, pehmeät kiharakorvat rusetilla.
Ja meillä tytöillähän on perinteenä raskausaikana vetää kimpassa banaania ja jäätelöä sohvalla!
Ja meillä tytöillähän on perinteenä raskausaikana vetää kimpassa banaania ja jäätelöä sohvalla!
29.2 Karkauspäivän kurkistus
Tänään kävimme lääkärissä tiineysultrassa. Vaikka olin täysin varma raskaudesta ja kovasti olemme jo valmistautuneet Railin pieneen pentueeseen, jännitin ultrausta kämmenet hiessä. Railin kohtuun kurkistettiin tiineyden ollessa 5 ja 6 viikon välissä, eli sikiöiden ollessa jo hurjassa kasvuvauhdissa. Siellähän niitä oli, pikkuruisia rallinalkuja. Pienen pieni pentue on meille tiedossa, ihan niin kuin oletinkin. Joka ikisestä tulevasta pikku chaccadosta olen überonnellinen!
Tässä Fabin karkauspäivän ilmoitus Rai rakastetulle.
Mahtavaa, että kaikista vaikeuksista huolimatta on pentusia kuitenkin tulossa :) Ihanaa loppuodotusta Railille <3
VastaaPoista